Katsaus Kuusamon Juuston alkuvuoden toimintaan

Kuusamon Juuston liikevaihto oli tammi-toukokuun ajalta 10 milj. euroa (ed.v. 10.6 milj.euroa). Liikevaihdon lasku johtui alkuvuoden pienemmästä tuotannosta sekä juustoryhmän myynnin  laskusta. Sen sijaan jauheiden ja uutuustuotteiden myynti kasvoi. Tilikauden tulos parani kuitenkin hieman edellisvuoteen nähden. Loppuvuoden osalta arvioimme, että tulos kehittyy myönteiseen suuntaan uutuustuotteiden ja investointien tuoman tehokkuuden lisääntymisen seurauksena.  Elokuun alussa otamme käyttöön uuden paloittelu- ja pakkauslinjan, joka korvaa nykyisen laitteiston.

Alkuvuonna Kuusamon Juustolla työskenteli keskimäärin 80 henkilöä sekä alihankkijoiden kautta työllistimme lisäksi toistakymmentä henkilöä.

Vastuullisia tekoja ympäristön puolesta

Tällä hetkellä lähes puolet kaikesta Suomessa kulutetusta juustosta on tuontijuustoa. Tämä tarkoittaa noin 70 miljoonaa kiloa juustoa vuodessa. Miksi kuitenkin kannattaa ostaa Suomessa valmistettua juustoa? Jos useammat ihmiset ostaisivat suomalaista juustoa, juustonvalmistajien pitäisi ostaa enemmän suomalaista maitoa. Voisimme varmistaa laadukkaan paikallisen ruoan saatavuuden myös tulevaisuudessa ja antaa lisää työtä ja toimeentuloa kaikille meille suomalaisille.

Haluamme täällä Kuusamon Juustolla tehdä vastuullisia tekoja ja valintoja yhteiskunnan ja ympäristön puolesta. Julkistimme aiemmin keväällä vaikuttavuusraportin, jossa kerrotaan toimintamme vaikutuksista. Raportista käy ilmi, miksi juustoissa on eroja, ja miksi juuri täällä pohjoisessa tuotettu suomalainen juusto on se oikea valinta. Lue vaikuttavuusraporttimme, löydät sen nettisivujemme Vastuullisuus-osiosta.

Muutoksia tulossa maidonhankintamarkkinoille

Valiolla on ollut velvoite myydä raakamaitoa muille meijereille ja kaupan ryhmittymille. Nyt kuitenkin Valion raakamaidon myyntivelvoite pienenee. Muutoksen myötä nykyinen 185 miljoonan litran vuosittainen enimmäismyyntimäärä pienenee 125 miljoonaan litraan vuonna 2020 ja 100 miljoonaan litraan vuonna 2021. Jatkossa kaupan ryhmittymät eivät myöskään voi ostaa maitoraaka-ainetta kiintiöstä.

Kesäisin terveisin täältä Suomen pohjoisimmasta juustolasta,

Jarmo Oksman

Toimitusjohtaja

Guest User