Kuusamon Juusto investoi juuston jatkojalostukseen

Maamme pohjoisin juustola Kuusamon Juusto investoi uuteen paloittelu- ja pakkauslinjaan. Uuden pakkauslinjan ansiosta pakkaaminen helpottuu ja tehostuu sekä antaa uusia mahdollisuuksia pakkaamiseen. Uusi linja vastaa myös tulevaisuuden haasteisiin pakkausmateriaalien kierrätettävyyden osalta. Investoinnin arvo on noin 1,1 miljoonaa euroa. 

Uusi pakkauslinja tehostaa ja parantaa pakkaamon toimintaa merkittävästi. Elokuun alkupuolella käyttöönotettavat koneet parantavat ja varmistavat lopputuotteiden laatua sekä nopeuttavat pakkaamista ja pienentävät hävikkejä.

”Uudella linjalla on mahdollista pakata juustoja muun muassa biopohjaisista raaka-aineista valmistettuihin pakkauksiin. Uusinvestointi on merkittävä panostus tulevaisuuteen, sillä viime vuosien aikana olemme tehneet lähinnä korvausinvestointeja”, Kuusamon Juuston toimitusjohtaja Jarmo Oksman kiteyttää.

Viime vuonna Kuusamon Juuston liikevaihto kasvoi hieman edellisvuodesta. Liikevaihto oli 25 miljoonaa euroa. Investoinnin avulla Kuusamon Juuston tavoitteena on taata kasvu ja kilpailukyky jatkossakin.

Kuusamon Juusto on merkittävä teollinen työllistäjä Koillismaalla ja kotimaan mittakaavassakin iso meijerialan toimija, se on Suomen toiseksi suurin juuston valmistaja. Yhtiö työllistää tätä nykyä noin 80 henkilöä, mutta alihankkijoiden kautta sen työllisyysvaikutus on 90–100 työntekijää.

Pohjois-Suomessa ja Koillismaalla tuotettu ja juustolaan toimitettu maito kerätään 78 maitotilalta, jotka sijaitsevat keskimäärin 70 kilometrin säteellä juustolasta.

”Pohjoisen sijaintimme ansiosta juustoissa on makua ja luonnetta”, Oksman kertoo maamme pohjoisimman juustolan toiminnasta.

 

Lisätietoja antaa: 

Jarmo Oksman, toimitusjohtaja Kuusamon Juusto, 044 751 3552 jarmo.oksman (a) kuusamonjuusto.fi

Lataa tiedote PDF:nä tästä.

Laura Tonteri