
Syksyinen kasvisgratiini
Syksyn kaunein lisuke syntyy satokauden juureksista, jotka ladotaan uunivuokaan omiin riveihinsä. Värikkäät kasvikset ruokkivat niin mieltä, kuin vatsaakin. Valitse gratiiniin herkullisia punajuuria, upean väristä bataattia sekä kotimaista palsternakkaa. Gratiini maustetaan aromikkaalla Eränkävijä® 15% juustolla, joka antaa ruokaan sekä makua, että väriä.
Reseptille on myönnetty Sydänmerkki.
Annosmäärä
6 annostaValmistusaika
1h 15minVaikeustaso
Arvostele
Allergeenit

Ainekset
-
600 g punajuurta
-
600 g bataatti
-
600 g palsternakkaa
-
2 valkosipulinkynttä
-
1/2 dl tuoretta tai 2tl kuivattua timjamia
-
½ tl mustapippuria rouhittuna
-
½-1 tl suolaa
-
2,5 dl ruokakermaa (4%)
-
100 g Eränkävijä® 15 % raastettuna
Ohje
-
Kuori kaikki juurekset huolellisesti.
-
Leikkaa juurekset ohuiksi siivuiksi joko veitsellä, tai käyttäen mandoliinia.
-
Lado juurekset uunivuokaan riveihin niin, että jokaisessa rivissä on vain yhtä juuresta.
-
Murskaa valkosipulinkynnet ja raasta juusto.
-
Sekoita murskatut valkosipulinkynnet, mausteet, ruokakerma ja puolet raastetusta juustosta kulhossa.
-
Kaada seos kasvisten päälle ja peitä vuoka foliolla.
-
Paista foliolla peitettynä 45 minuuttia 200 asteisessa uunissa.
-
Poista folio, lisää loput juustoraasteesta kasvisten päälle ja paista vielä 5 minuuttia, tai kunnes pinta on gratinoitunut kauniisti.

Sydänmerkki-resepti
Sydänmerkillä varustettu resepti kertoo ravintoarvoiltaan paremmasta, mutta silti maukkaasta ruokaohjeesta. Olemme kiinnittäneet eritysitä huomiota Sydänmerkki-resepteissä suolan määrään ja rasvan laatuun. Resepteihin on valikoitunut mukaan paljon kasviksia, vähärasvaista lihaa ja juustovalikoimamme Sydänmerkki-tuotteita. Reseptit on tarkistettu lopuksi Sydänmerkki-tiimin toimesta, jotta voimme tarjota ravintosisällöistä luotettavaa tietoa.
Ravintosisältö
