Kuusamon Juuston jauhetuotanto – vastuullista osaamista juustonvalmistuksen sivuvirroista
Kuusamon Juuston jauhetuotanto on olennainen osa meijerimme kokonaisuutta ja konkreettinen esimerkki vastuullisesta ja resurssiviisaasta toiminnasta. Hyödynnämme juustonvalmistuksessa syntyvän heran jatkojalostamalla sen korkealaatuisiksi proteiini- ja laktoosijauheiksi. Näin arvokas raaka-aine saadaan täysimääräisesti käyttöön sen sijaan, että se jäisi hyödyntämättä.
Olemme ylpeitä siitä, että olemme Suomen ainoa heraproteiinikonsentraatin (WPC) valmistaja. Pitkä kokemuksemme, vahva prosessiosaaminen ja jatkuva kehitystyö tekevät jauhetuotannostamme ainutlaatuisen myös kansallisella tasolla.
Sivuvirroista syntyy vastuullisuutta
Mitä jauheita valmistamme?
WPC-80 LF – laktoositon heraproteiinikonsentraatti
WPC eli heraproteiinikonsentraatti valmistetaan juustonvalmistuksen sivuvirtana syntyvästä herasta. Erotamme herasta proteiinin ja laktoosin omiksi jakeikseen ja kuivaamme ne jauheiksi.
WPC sisältää noin 80 % korkealaatuista proteiinia, jonka aminohappoprofiili on ihmiselle erinomainen, kun verrataan vaihtoehtoisiin proteiineihin. Lisäksi siinä on luontaisesti rasvaa, suoloja ja kivennäisaineita, ja lopputuotteen kosteus on erittäin alhainen (noin 4–5 %). WPC on nopeasti imeytyvää proteiinia, minkä ansiosta se soveltuu erinomaisesti jatkojalostettavaksi esimerkiksi proteiinipatukoihin ja ravintolisiin.
Laktoosijauhe
Laktoosi eli maitosokeri erotetaan herasta omaksi jakeekseen ja kuivataan jauheeksi. Laktoosia hyödynnetään pääasiassa kemianteollisuudessa, jossa laktoosijauhe toimii raaka-aineena muun muassa entsyymien kasvatuksessa. Laktoosin valmistus on vuorokauden mittainen, tarkasti hallittu prosessi, jossa laatu ja tasalaatuisuus ovat keskiössä.
Jauhetuotannon rautaiset ammattilaiset
Kuusamon Juuston jauhetuotannon sydämessä on vahva osaaminen, johon kuuluu niin nuorempia osaajia kuin vuosikymmenten kokemuksen omaavia konkareita.
Vuoromestari Kosti on työskennellyt jauhetuotannon parissa lähes 30 vuoden ajan. Uransa alkuvaiheessa hän toimi noin 14 vuotta WPC- ja laktoosituotannon prosessiohjaajana, minkä jälkeen hän siirtyi vuoromestarin tehtäviin, joissa hän on toiminut viimeiset 16 vuotta. Nykyiseen työnkuvaan kuuluu jauhetuotannon suunnittelu ja kehittäminen, tuotekehitys- ja tuotannonkehitysprojektit sekä jauheiden myyntiin liittyvä hyväksyntä ja myynninsuunnittelu tiiviissä yhteistyössä tuotannon, myynnin ja markkinoinnin kanssa.
”Työ kattaa koko jauhetuotannon ketjun alusta loppuun. Se on vaativaa ja haastavaa, mutta samalla palkitsevaa – työn tulokset näkyvät konkreettisesti valmiissa tuotteissa ja tyytyväisissä asiakkaissa.” kertoo Kosti Paloniemi.

Kuva: Vasemmalla Vuoromestari Kosti, oikealla Heino Mursu
Jauhetuotannon historia Kuusamossa
Heraproteiinin ja laktoosin jalostuksen suunnittelu käynnistyi Kuusamossa jo 1990-luvun alussa, aikana jolloin meijerin päätuotteita olivat palkitut emmentaljuustot. Aluksi hera hyödynnettiin pääosin rehuna.
Varsinainen heran jatkojalostus otti merkittävän askeleen vuonna 1995, kun käyttöön otettiin nykyinen heraprosessi. Sen myötä herasta alettiin erottaa heraproteiini ja laktoosi omiksi jakeikseen ultrasuodatuksen avulla ja kuivata molemmat jauheiksi.
Tuotanto kehittyi tasaisesti, ja WPC-jauheiden kysyntä kasvoi. Myöhemmin tapahtuneiden omistusmuutosten ja epävarmojen vaiheiden jälkeen syntyi nykyinen Kuusamon Juusto – itsenäinen meijeri, joka jatkaa alueen pitkää juustonvalmistus- ja jauheiden jatkojalostusperinnettä.
Uusien omistajien myötä jauhetuotantoa kehitettiin määrätietoisesti eteenpäin. Valikoima laajeni, ja tuotanto keskittyi entistä korkeampiin proteiinipitoisuuksiin. Tällä hetkellä tärkein tuotteemme on WPC-80 LF, laktoositon heraproteiinikonsentraatti, jonka kysyntä kasvaa tasaisesti.
Katse tulevaan
Kuusamon Juuston jauhetuotanto yhdistää pitkän historian, vahvan ammattitaidon ja nykyaikaisen, vastuullisen tuotantotavan. Jatkamme sivuvirtojen jalostamista korkealaatuisiksi tuotteiksi ja kehitämme toimintaamme vastaamaan kasvavaa kysyntää – kestävästi ja kuusamolaisella sitkeydellä.